keskiviikko 3. joulukuuta 2025

3. joulukuuta

 



Pitsineuleet jatkuu taas, toki neuloin keväällä muutakin, lähinnä sukkia mutta ne on kaikki jo esitelty. 



Viime syksynä kuulin kaverilta että hänestä on tulossa keväällä mummu ensimmäistä kertaa. Mulla oli omien lastenlasten peittoihin tarkoitettuja silkkivilla sekoitelankoja varastossa, yhden käytin jo kälyn huiviin ja toisesta päätin tehdä pienen peiton lahjaksi kesävauvalle. 



Kesä oli jo pitkällä ja lapsi jo parin kuukauden ikäinen kun sain peiton toimitettua kaverille yllätyksenä. Peiton malli on mun oma, olen käyttänyt tätä samaa keskikuviota jo muutaman kerran ennenkin tällä kertaa lisäsin peittoon erilaisia pitsejä. Kokeilin muuttaa aiemmin esitellyn huivin reikäpitsin pyörönä neulottavaksi kun huivissa se on tehty aina oikein edestakaisin. Onnistuin jotenkuten.


Saatuani peiton valmiiksi lähdin peitto pussissa lenkille patikkareitille ja kuvasin peiton polun varrella. Tähän meni myös kokonainen kerä lankaa ja vähän toista lankaa kahdessa värissä lisäksi.



Malli: ihan oma

Langat: Alva fine Silk harmaa ja Holst Garn Tides Silk Uld valkoinen ja turkoosi

Puikot: 3,75 mm


tiistai 2. joulukuuta 2025

2. joulukuuta

 


Myös tänään neuleena on huivi. Tytär pyysi neulomaan huivin kun hänen esihenkilönsä oli jäämässä eläkkeelle. Tein tämmöisen vähän pienemmän kaulan lämmikkeen, yksi vyyhti merinosukkalankaa riitti oikein hyvin.


Tämänkin mallin olen neulonut aiemmin jopa kaksi kertaa ja tässäkin oli vähän ongelmia ohjeen lukemisessa aluksi. Mutta huivi valmistui ja siitä tuli oikein kiva.

Malli: Annis

Lanka: Nurja merino sock väri mangomeloni

Puikot: 4,5 mm

maanantai 1. joulukuuta 2025

1. joulukuuta

 


Ensimmäisen päivän neuleena on keväällä neulomani huivi jonka annoin miehen siskolle eläköitymislahjaksi. Sain idean huiviin kun miehen täti oli jossain kahvittelussa kehunut hänelle lahjaksi annettua huivia. Eli samalla mallilla mentiin tälläkin kertaa. Vaikka olen neulonut tämän huivin aiemminkin alku oli aika takkuista. Tosin lanka oli nyt paksumpaa kuin silloin vuosia sitten. Aloitin huivin alusta varmaan kolme kertaa lopussa vilkaisin ohjetta enää silloin tällöin.

Huivista tuli mukavan kokoinen mutta lanka loppui kesken ihan lopussa. Löysin varastosta vähän tummempaa silkkivillaa jolla jatkoin huivin loppuun.

Huivin ohje on Victorian lace today kirjasta joten aika vanhalla ohjeella mentiin, kirjan takakannessa on teksti jonka mukaan neulominen ei ole vuosikymmenten aikana paljoa muuttunut myös silloin neuleohjeita oli kirjoissa ja lehdissä.

Malli: A Curved Shawl with Diamond Edging

Lanka: Alva fine silk ja Holst garn Tides Uld Silke

Puikot: 3,75 mm

sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Vielä viimeiset

 Scarefest sukkaneulonta loppui jo pari viikkoa sitten. Valmistuneiden sukkien ketjut on jo lukittu joten en voinut esitellä näitä sukkia tempauksen omassa ryhmässä. Pisteiden lasku on ilmeisesti kesken. Tänä vuonna aika moni neuloi monta mallia. Minä neuloin nämä viimeiset parit valmiiksi liian myöhään joten en odota mitään palkintoja, vuosia sitten olin ainoa joka palkittiin.

Näiden sukkien ohje julkaistiin jo syyskuussa, silloin mun aika meni metsässä mustikoita poimiessa joten sukat jäi neulomatta. Etsin kuitenkin minivyyhtien joukosta malliin sopivia värejä ja kun aloin alkuviikosta neuloa näitä sukkia etsin vielä muutaman lisävärin.

Nämäkin neulotaan varpaista varteen. Ohjeessa on jälkeenpäin neulottava kantapää mutta minä tein tiimalasin minikiiloilla. Päkiässä on pätkä yksinkertaista kirjoneuletta muuten neulotaan kaksikymmentä kerrosta korkeita raitoja. Kun varteen on lopuksi neulottu resori ja se on päätelty löysästi, poimitaan resorin alusta uudet silmukat, neulotaan vielä yksi sileäneuleinen raita resorin alle ja lopuksi uusi resori joka päätellään italialaisittain jostain syystä moni suunnittelija suosii tätä päättelyä kun tarvitaan joustava päättely. Mun mielestä päättely on kaunis ja olen tehnyt sen usein paitoihin mutta ei se kyllä mikään superjoustava ole. Toisesta sukasta loppui keltainen lanka kesken ihan viimeisiä silmukoita päätellessä jatkoin sukan loppuun harmaalla enkä etsinyt pätkää jotain muuta keltaista vaikka sitä olisi varmasti löytynyt.

Kuvittelin antavani nämä merinovillaiset sukat mun miehelle mutta hän ei halunnut näin kirjavia sukkia. Onneksi poika lupautui ottamaan sukat jotka olivat hänelle ihan sopivat.

Malli: A Beautiful Mess

Langat: sekalaisia minivyyhtejä pääasiassa eri lankakalentereista

Puikot: 2,5 mm paitsi kirjoneuleessa ja resorissa 2,75 mm

Huomenna alkaa joulukuu ja blogin joulukalenteri. Tänäkin vuonna pelaan palapelijoulukalenteria ja avaan lankakalenteria lisäksi joka päivä on esittelyssä neule joka on valmistunut aiemmin tänä vuonna. Marraskuussa neuloin paljon joulukalenterin sopivia neuleita tänäänkin valmistunee yksi josta lisää myöhemmin




sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Tuskien taival

 Päivän postaus tulee tänään myöhässä koska kuvissa olevat sukat valmistuivat vasta normaalin sunnuntaipostaus ajankohdan jälkeen.

Nämä sukat on neulottu Scarefest yhteisneulonnan finaaliohjeella. Ohje julkaistiin lokakuun lopussa. Aloitin sukat pari viikkoa sitten ja kuvittelin että saan ne aika nopeasti valmiiksi. Minähän tykkään neuloa intarsiaa. Tosin en kuitenkaan pyörönä. Edelliset pyöröintarsiana neulottu sukat on vieläkin kesken. Madness kisassa oli karsintamallina ohje jolla neuloin yhden sukan toista en tainnut edes aloittaa.

Sukat neulotaan varpaista varteen ja aloitin molemmat sukat yhtä aikaa koska pohjaväriä oli kaksi kerää. Ensimmäinen ongelma tuli kantapäässä. En oikein ymmärtänyt ohjeistusta joten ekan sukan kantapää on neulottu kahteen kertaan. Lopulta päätin tehdä minikiilan jälkeen tavallisen tiimalasikantapään. Varren kuvio aloitetaan aika pian kantapään jälkeen. Otin siinä vaiheessa sukat omille puikoilleen ja jatkoin neulomista yksi sukka kerrallaan. Tosin nyt kun kirjoitan tätä muistin myös että minähän aloitin nämä sukat ohuemmilla puikoilla ja vaihdoin terässä paksummat puikot kun neulos oli turhan tiivistä ja lanka säikiintyi koko ajan. 

Ohjeessa ei neuvottu intarsian neulomista muuten kuin linkeillä netin ohjevideoihin. Ja sitten kun kaavio ei ollut ihan tavallinen vaan intarsiakuvion lisäksi kaaviossa oli lisäyksiä ja kavennuksia ja silmukkamäärä vaihteli eri kerroksilla. Kaaviota oli vaikea seurata ja neulominen oli aika tuskaista. Sain sukat kuitenkin valmiiksi ja nyt kun ne on pesty ja blokattu ne ei ole ollenkaan niin kamalat mörvelöt kuin suoraan puikoilta otettuna. Edelleen korpit muistuttaa enemmän jotain muuta elikkoa kuin lintua mutta ehkä nää menee kotisukkina.

Malli: Quoth the Raven

Langat: Novita Viola vihreä ja musta, tuntematon jämä valkoista lankaa, ehkä jotain sukkalankaa mahdollisesti Fabelia, nimetön joulukalenteriminivyyhti harmaankirjava.

Puikot 2,25 mm varpaissa ja muuten 2,5 mm pyöröpuikko


sunnuntai 16. marraskuuta 2025

Messureissu tehty

 Kädentaitomessut jatkuu vielä tänään minä tein reissuni jo perjantaina.

Lähdettiin aamulla ajamaan kohti Tamperetta. Tytär lähti samaan aikaan poikiensa kanssa toisesta suunnasta. Oltiin sovittu että käydään ensin syömässä Ikeassa. Tytär ehti Ikeaan ensin ja he olivat jo syöneet kun me pääsimme perille. Nähtiin tytär poikiensa kanssa ennen kuin siirryttiin syömään joulubuffet. Mies söi vain pyöryköitä ja perunoita ja pari pientä siivua kinkkua ja lohta. Mulle kelpasi kaikki vaikkapa on olin matkalla vähän valmistautunut syömään pyörykät ja muusin. Oli ehkä vähän ylihinnoiteltu annos. Kierrettiin vielä hetki Ikeaa ja tehtiin jotain löytöjä. Nähtiin tytär lapsineen vielä ennen autolle menoa ja lähdettiin suunnilleen yhtäaikaa kohti messuhallia. Saatiin auto parkkiin aika kauas ja kun käveltiin autolta kohti messuja tytär oli vasta tulossa parkkipaikalle. Odotettiin hetki ja käveltiin tyttären ja poikiensa kanssa halliin. En ollut messuilla blogistina vaan ostin itse liput minulle ja miehelle. Tytär osti lippunsa ja jäi maksamaan parkkimaksua ja me otettiin isompi poika mukaamme ja mentiin messuille.

Mentiin ihan ekaksi E halliin kun halusin ostaa teejoulukalenterin miehelle. Ostin teetä ja jätin miehen kiertämään neljäveen kanssa. Kiertelin sitten hetken yksinäni ja kun mies tuli vastaan ohjasin hänet D halliin ja jäin kiertämään C hallia. Mies ei oikein viihtynyt pienen pojan kanssa kun poika oli väsynyt ja alkanut huitoa muita messukävijöitä eli jos näit perjantaina messuilla tuskaisen vanhemman herran vilkkaan pikkupojan kanssa ne olivat mun mies ja lapsenlapsi. 

Olin Lankavan osastolla ostoksilla kun mies tuli mun luo tällä kertaa pienemmän pojan kanssa. Mies lykkäsi pojan mulle ja meni käymään vessassa. Mentiin sitten katsomoon istumaan ja odottelemaan. Tämä kaksivuotias on kova puhumaan ja näytti sormillaan miten vanha hän on ja näytti myös isoveljen iän ihan oikein. Mies tuli sitten vahtimaan poikaa ja pääsin vielä kiertelemään.

Kävin tekemässä käsityölehtien tilaukset jotka teen yleensä näillä messuilla hyvien tarjousten takia. Ostin messuilta noin kilon lankaa. Vähän harmittelin kun Novita on näköjään siirtänyt messutarjoukset nettiin eikä messuilla ollut niitä isoja lankalaareja tai ainakaan minä en niitä nähnyt. Käsinvärjättyjä lankoja oli ilahduttavan paljon, niitä minulla on paljon kotonakin joten ostin vain yhden pitsilankavyyhdin. Loput ostamani langat olivat perussukkalankaa Lankavalta ja Kaupunkilangalta. Lisäksi ostin yhden kirjan ja neulontatarvikkeita.

Kotimatkalla kävin vielä Lielahdessa Lankamaailmassa ja ostin sieltä pussillisen sukkalankoja. Kotimatkalla satoi paikoittain aika sakeasti lunta. Meillä tuli lunta enemmän vasta seuraavana yönä ja lauantaina maa oli jo kovasti valkoinen.

Viikolla olen neulonut aika paljonkin mutta niistä sitten enemmän joulukalenterissa. Viime sunnuntaina korjasin ulkoilupaidan revenneen helman ja kainalon. Nyt en enää jää kaikkiin polun varren näreisiin kiinni kun paidassa on ehjä resori.


sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Hyvää isänpäivää

 Meillä juhlittiin isää jo eilen kun kaikki lastenlapset tuli katsomaan pappaa yhtäaikaa. Syötiin lohikeittoa ja kaupasta ostettua kakkua. Kaikki pienet pojat saivat jätskiä. Pappa sai suklaita ja kuvissa näkyvät sukat. Tokaluokkalainen luki reippaasti parivuotiaalle serkulleen lastenkirjaa. Oli oikein kiva päivä.

Ostin näiden sukkien langan Seinäjoen Ideaparkissa järjestetystä käsityötapahtumasta pari viikkoa sitten. Ohjeessa oli tosi paljon silmukoita ja mun käsiala ehkä vähän löysä joten yksi kerä ei ihan riittänyt sukkapariin. Mies sai itse valita minivyyhdin josta neuloin puolet terästä ja kärjen. Mulla oli valittavana muutamia minivyyhtejä joista ruskea tai vihreä olis ehkä sopineet raitojen väreihin paremmin mutta mies valitsi sinisen.

Ohjeessa on kaavio jossa oli pari pientä virhettä mutta ohjeessa oli myös kirjallinen selostus kerroksittain joten virheet sai helposti tarkistettua. Hieman ohuemmasta langasta pienemmillä puikoilla olisin varmasti saanut sukat itselleni mutta halusin tehdä nämä miehelle.

Palmikoita oli taas vaihteeksi kiva neuloa ja lanka oli kivaa neulottavaa ja silkin ansiosta mukavan pehmeää, kerässä oli tosin ainakin kaksi solmua joiden jälkeen värit jatkuivat vähän eri tavalla.

Malli: Seven sock

Lanka: Lang Yarns Super Soxx Silk Color 4 ply

Puikot: 2,5 mm pyöröpuikko